maanantai 28. tammikuuta 2013

Work out music

Oon huomannut, että monet treenaajat kaipaisivat uutta treenimusiikkia, kun vanha soittolista alkaa kyllästyttää ja sen myötä treenimotivaatiokin huononee. Mulla itelläni on itseasiassa tää ihan sama ongelma. En ole pitkään aikaan saanut mitään uutta musiikkia koneelle, kun ei jaksa ruveta ettimään jostain hyviä biisejä. Yks päivä laitoin youtubeen hakusanaksi "work out music" ja ilokseni sieltä tuli ihan hirveesti kaikkia erilaisiin treeneihin sopivia musiikkimixejä. Joissain oli motivaatiota kohottavaa puhetta sekä kuvia mukana, jotkut sopivat ehkä paremmin puntteja nosteleville lihaskimppumiehille, mutta jotkut oli just täydelllisiä semmosiin kotitreeneihin joita itse harrastan. Tosi ihanaa vaihtelua laittaa joku tommonen soimaan ja sen tahtiin jumppailla. Ei tarvi kokoajan skippailla biisejä välistä tai muutenvaan ajatella että "kohta tulee taas se biisi..huoh". Viimeksi treenasin tälläsen mixin mukaan:


Tässä on inspiraatiota/motivaatiota kasvattavia kuvia, joita voi vaikka välillä vilkuilla ruudulta jos alkaa laiskistumaan ja treeni maistumaan puulta. Nää mixit kestää yleensä ainakin sen tunnin, joten ehtii hyvin tehdä koko jumpan eikä tarvi vaihtaa uutta musiikkia keskenkaiken. Kannattaa kokeilla, jos kyllästyttää vanhat omat biisit! Ite oon hakenut näitä hakusanoilla "work out music mix" ja "exercise music mix". Riippuu tietysti millaseen treenaamiseen se on tarkotettu. Löytyy myös esim. lenkkeilyyn sopivia mixejä. :)

Pakko tähän laittaa vielä tämä ihana biisi ja musavideo Avicii vs Nicky Romero - I Could Be The One (Nicktim). Oon vasta kaks kertaa nähnyt ton videon, ja molemmilla kerroilla se kyllä jotenkin kosketti. Välillä tuntuu itestäkin että elää vaan jonku muun suunnitelman mukaan ja haluis olla vaan vapaa tekemään mitä huvittaa. Pitkästä aikaa tämmönen pinnalle noussut joka kanavalla soiva biisi mikä on oikeesti hyvä ja saa ajattelemaan!


Näissä musiikillisissa tunnelmissa on hyvä aloittaa uusi viikko. Tänään koulun jälkeen luvassa vatsatreeni sekä rankka käsitreeni painoilla ja tangolla. :)

lauantai 26. tammikuuta 2013

No heippa taas...

...kaikille "vanhoille" ja uusille lukijoille! :) Kohtahan tätä hömppäblogiani seurailee jo 30 ihmistä! Tässä vuoden alussa varmaan kaikki treeniblogit on aika suosittuja, kun niin monet on alottanut taas sen perinteisen "kuntoon kesäksi" projektin.
Mulla on tältä viikolta nyt kolme treeniä kasassa, kaikki tuntuneet niiin hyviltä! Alan jo edistyä ja sen takia treenaamisesta on tullut jo paljon mukavempaa puuhaa. Lisäksi tähän rytmiin on alkanut tottua, eikä edes kuvittelisi enää jättävänsä treeniä välistä. Ens kuussa otan taas pienen askelen eteenpäin tässä hommassa ja lisään vähän vaativuutta. Nostan viikottaisen treenimäärän neljään ja lasken "herkkupäivät" kahteen.

 Siinä pari hassua "treeni"kuvaa. :D

Tässä kuva mun aamiasesta, jonka oon nyt muutama päivä peräkkäin syönyt. Simppelisti vaan lautasellinen kaurapuuroa (veteen tehty), pikkusen rasvatonta maitoa ja n. rkl vadelmahilloa päälle. Ton hillon tilalt tietysti haluisin laittaa terveellisempiä marjoja, mutta ne tuppaa olemaan niin hemmetin kalliita, ja ne edulliset on jotain ulkomaisia mitä en viitsi syödä "raakana".  Juomaksi kuppi kahvia ja vitamiinijuoma.


Rakastan teetä tosi paljon. :) Mun lempimakuja on tällä hetkellä semmonen "laihduttajan paras ystävä" tee sekä tämä rauhoittava vihreä/sitruuna tee. :)

Eilen olin yhen kaverin synttäreillä, ja tuli vähän herkuteltua enemmän kun pitäis! Mut sallittakoon toi nyt, kun erikoispäivä oli :D

Hain jostain äidin varastoista muutaman jumppaDVD:n. Vois kokeilla onko nää hyviä.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Kohta kuukausi takana

Mittailin tossa yks päivä jo vähän mun kroppaa, koska en malttanut odottaa ens kuun alkuun. Ideana mulla ois siis ottaa joka kuun alussa kuvat vartalostani sekä mitat, ja vertailla niitä sitten. Halusin kuitenkin katsoa jo, oisko kolmessakin viikossa tullut jo jonkinlaista edistystä. Sitä oli hieman jo havaittavissa! Jee, hyvä minä. =) Sitä henkilövaakaa en oo saanut vieläkään ostettua, joten painoa en voinut vielä katsoa. Jos siihen ens kuun aluksi löytäis semmosen halvalla jostain..
          Pitäis saada kyl vähän vielä enemmän kuria tähän hommaan varsinkin herkkujen syönnin suhteen, mutta oon mä ihan tyytyväinen tähänkin että oon sentään pysynyt jonkinlaisessa ruodussa. Aattelin ens kuusta vielä tiukentaa niin etten sais syödä kuin kahtena päivänä kohtuullisesti jotain herkkua. Semmoseen totaalilakkoon en viitsi edes ryhtyä, sillä haluan kuitenkin suoda jotain syömisen nautintoa itselleni sillon tällön. Ja onhan se vaikeaa kieltäytyä jos vaikka tarjotaan jotain hyvää tai muut ympärillä mässää. Mutta en usko että tosta parista herkkupäivästä viikossa kovin paljon haittaa on. Harrastain kuitenkin paljon liikuntaa ja muina päivinä pyrin syömään mahdollisimman terveellisesti kaloreita tarkkailemalla. Kyllä mä kesäksi pääsen kuntoon tällä "ohjelmalla" :)

Löysin tuolta jostain muuten pari kuvaa vartalostani viime elokuulta, jolloin olin aika hyvässä kunnossa. Tosta se lähtikin sitten vaan alaspäin menemään..



Vitsi kun olis nytkin tommonen litteä vatsa yms.. No mut ei toi kovin kaukana ole edes mun nykyisestä, pari kuukautta kovaa treeniä ja syömisten tarkkailua niin se on siinä. Tosta on ainakin hyvä lähteä treenaamaan vielä pidemmälle lihaksia että sais niitäkin vähän näkyviin.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Romaani itsetunto-ongelmista

Päätin nyt kirjotella,  vaikkei periaatteessa mitään treeniasiaa olekaan. Olen koulussa ja on vähän tylsää. Keräsin taas weheartit:sta inspiskuvia ja tein pari kollaasiakin. Tänäiselle oon merkannut treenin tonne, mutta en usko että tänään jaksan ollenkaan treenailla. Päivä alkoi jotenkin apeissa merkeissä kun poikaystävä lähti taas viikonlopuksi työmatkalle, aikainen herääminen kouluun ja vielä hemmetin kylmä ulkona! Muutenkin mulla on iltapäivälle ja illalle jo ohjelmaa.. Kaupungilla pitää käydä ruokaa ja muuta ostamassa ja sitten oon loppupäivän siskon kanssa sen tai mun luona. Ei jotenkin ole ollenkaan treenifiilis nyt. Mutta huomenna aamulla vedän kyllä kunnon jumpan, siitä oon varma.
          Mä olen semmonen ihminen, että kaikki ihan pienetkin vastoinkäymiset vaikuttaa mun mielialaan tosi paljon. Teen kaikesta aina niin ison ongelman päässäni ja petyn itseeni usein jos en saa sanottua jotain tai tehtyä jotakin asiaa silleen kun olin kuvitellut. Pienikin stressi vaikuttaa melko paljon mun mielialaan ja musta tulee jotenkin tosi tunneherkkä ja helposti vittuuntuva. Vaikka olen mielestäni suht paljon vastoinkäymisiä elämässäni kohdannut ja voittanut, silti tuntuu että ne aina vaan iskee jotenkin kovaa ja yhtäkkiä. Oon huomannut myös yhden "hassun" jutun itsessäni. Alettuani seurustella (n. 5kk sitten) olen jotenikin muuttunut hirveän tunteelliseksi ja herkäksi. Tää ärsyttä mua ihan älyttömästi, koska oon mielestäni aika ollut aika vahva ja meidän perheessä se joka "ei itke". Nyt tuntuu että tirauttelen kyyneliä vähän väliä ja ärsyynnyn ihan pienistä asioista. Tietysti myös ilontunteet ja onnellisuus on vahvistuneet mussa, koska mun mies on parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut.
          Tiedän että olen tosi epävarma itsestäni ja luonteeltanikin ujo/hiljainen. Tämän vuoksi en millään meinaa uskoa ihmisten pitävän musta sellaisena kun olen. Vähättelen aina itseäni ja petyn omiin suorituksiini sosiaalisessa elämässä ja muutenkin. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin kasvanut todella paljon henkisesti ja päässyt vähän jopa irti ujoudesta ja epävarmuudesta. Mutta silti vieläkin joskus tulee semmosia hetkiä, jolloin ujouteni tulee esiin ja itsetuntoni laskee huimasti. Mun pitäisi vaan alkaa oikeasti uskomaan itseeni ja luottamaan ihmisiin (kuin myös itseeni). Liikunta antaa mulle tosi paljon voimia ja itseluottamusta, ja odotankin tämän "treeniprojektin" auttavan mua myös näissä itsetuntoasioissa. Se vaan on mun mielestä niin totta, että jos näyttää hyvältä niin myös tuntuu hyvältä. Tää projekti on lähtenyt niin hyvin käyntiin että  nyt en voi olla muuta kuin ylpeä itsestäni. Jatkamalla samaan malliin saavutan vielä nopeasti tuloksia ja samalla yritän päästä eroon kaikista "lukoista" mitä mulla on aivoissa, hah. :D

Tulipas sitä tekstiä nyt, huh. Kiva jos jaksoitte lukea. Kertokaa ihmeessä mitkä asiat saa teidät jättämään treenin väliin, minkä vuoksi te treenaatte yms? Onko lukijoissani samanlaisia itsetunnon kohottajia ja hengenheimolaisia?

 


 

 

 


Tuon romaanin jälkeen on hyvä alkaa nostattamaan mielialaa ja ajattelemaan mukavempia asioita. Viikonloppu alkaa ja huomenna järjestän pienet bileet kotona, jonne tulee kaikki parhaat ystävät. =) Ihanaa ja pirteää viikonloppua kaikille rakkaille lukijoilleni!

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Käsitreeniä tangolla

Tänään oli vuorossa vatsa- ja käsitreeni. Vatsat tein semmosen videon ku "Great Abs" mukaan. Se kestää lyhyen aikaa mutta saa kyllä tuntumaan kaikkialla vatsan alueen lihaksissa. Käsitreeniin otin pitkästä aikaa mukaan tangon. Aloitin aika pienillä painoilla, kun ei toi lihaskunto vielä oo kovin hyvä. Tässä pari treenauskuvaa:


Hauiksiin voisin periaatteessa nyt jo lisätä semmoset rannepainot, kilon tai puolen kilon. Nyt noi 4kg käsipainot on "just sopivat" haukkareihin, mutta ainakin pian tarvis jo lisätä vähän painoa.

Ei mulla oikeestaan muuta tällä kertaa.. Viikko on mennyt hyvin, kalorimäärät pysyny oikeina ja niin edelleen. Kaksi treeniä ois jo takanapäin ja vähintään yksi edessä (tällä viikolla luultavasti enemmänkin). :)

maanantai 14. tammikuuta 2013

Maanantaitreeni pulkassa

Tänään olen koko päivän viettänyt kotona, joten mikä sen parempaa kuin hyvä aloitus viikolle treenin merkeissä. Tänään oli vuorossa vatsa- / jalka- / selkätreeni. Nyt jo tuntui, että menee toi 20 minuutin vatsatreeni paljon helpommin kuin sillon ku alotin vuoden alussa! Tiedän, että mä oikeasti edistyn melko nopeasti kun jaksaa vaan pitää kiinni siitä treeniohjelmasta ja pitää motivaation yllä.

Lattialla treenaaminen tuottaa välillä vähän vaikeuksia kun toi mun villi chihun pentu tulee aina riehumaan mun päälle, työntää kaikkia leluja ja peppuaan mun naamaan + nuolee ja muuten kerää huomiota.. hah :D (sori heilahtanut kuva, mutta tosta on aika vaikea saada muunlaista)

Kerron tässä yhestä ihonhoitojutusta, minkä teen kerran tai kaksi viikossa.
Ensin harjaan koko vartalon tommosella puisella pesuharjalla. Sen jälkeen levitän koko vartalolle sekä hiuksiin kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä. Annan vaikuttaa ainakin tunnin ja pesen sitten suihkussa öljyt pois (ei haittaa vaikka vartalo jää vähän öljyiseksi, koska tota ei oikeastaan tarvitsisi edes pestä iholta. Mä tykkään kuitenkin huuhdella, sillä en pidä sen hajusta). Monet varmaan tietävät jo ja käyttävätkin tota kookosöljyä ihonhoitoon, mutta laitoin nyt tähän vinkkiä jos joku ei ole kuullut ja haluaa kokeilla. Toi toimii mun mielestä ainakin tosi hyvin. Hiuksista tulee jo mutaman viikon käytön jälkeen parempikuntoiset ja kiiltävämmät. Ihon kosteutukseen myös toi auttaa paljon, varsinkin talvella hyvä kun tuppaa vähän iho kuivumaan enemmän. Tuota öljyä voi myös syödä, käyttää ruoanlaitossa ja leivonnassa jos tykkää kookoksen mausta. Itse en syö sitä, sillä inhoan juuri sitä makua. Mutta kaikinpuolin terveellinen tuote on siis kyseessä.

 





Itse ostin tuon kookosöljyn semmosesta life-kaupasta, missä myydään kaikenlaisia terveystuotteita ja ravintolisiä. En muita merkkejä ole edes kokeillut, sillä tämä on osoittautunut hyväksi.
Tämä ihonhoitojuttu ei nyt ihan välttämättä oo ihan blogini aiheen mukainen, mutta onhan tämäkin omalla tavallaan sitä täydellisen vartalon tavoittelua (tai täydellisen ihon ehkä..) heh.
          Tässä viimeviikon treenisaldo kopsattuna tuolta heiaheiasta:


Oon ylpeä itsestäni, sillä viimeviikolla ylitin jopa viikottaisen treenitavoitteeni, joka on kolme tuntia. Vedin neljä treeniä, joista tuli melkein neljä tuntia kasaan. :) Johtu enimmäkseen siitä, että poikaystävä oli siellä työkeikalla koko viikonlopun ja mulla oli aikaa treenata. Yleensä viikonloput menee vaan löhöillessä, sitä paitsi tykkään treenata yksin kotona ollessani enemmän. Jospa tälläkin viikolla sais neljä treeniä tehtyä ni voisin taas olla superylpeä itsestäni.


lauantai 12. tammikuuta 2013

Uusi urheilutoppi ja lauantaitreeni

Nyt on tän viikon treenit sitten pulkassa! Ihana tunne. :) Periaatteessa huomenna olisin voinut vielä vetää jonkun jalkatreenin, mutta tavoite on ainakin saavutettu nyt (eli se kolme treeniä viikossa). Katon sitten huomenna jaksanko tehä vielä sitä jalkajumppaa. Tänään vedin pikasen (ja rankan) vatsatreenin sekä punnerruksia ja painoilla käsitreenin. Lopuksi vielä venyttely ja palautusjuomana proteiinipirtelö.
          Tänään kävin vähän ostoksilla kaupungilla ja löysin alennuksesta parin muun vaatteen lisäksi kivan urheilutopin. Mulla oli ennestään vaan periaatteessa yksi sopiva/hyvä urheilutoppi, joten toi tulee tarpeeseen varsinkin sitten kun alan salilla käymään. Kokeilinkin jo sitä treenatessani, ja tuntui ihanan ilmavalta ja viileältä.




perjantai 11. tammikuuta 2013

Kotona treenailua

On pitänyt vähän muutella tota tän viikon treeniohjelmaa, kun suunnitelmat muuttui. Pidin tiistain ja keskiviikon periaatteessa lepopäivinä. Eilen tein kunnon vatsa-, selkä- ja jalkatreenin. Tuli taas kivasti kipeäksi pakarat varsinkin. Olen ylpeä ittestäni, taas on yksi herkuton viikko takana. :) Eli tälläkään viikolla en arkipäivinä sortunut. Tänään ostin vähän herkkua tänne, kun poikaystävä lähti koko viikonlopuksi työkeikalle Ouluun. Pitäähän sitä yksin kotona ollessa vähän herkutella, heh.




Tänään pääsin tossa kolmen jälkeen kotiin ja vedin pikasesti 20 minuutin vatsatreenin sekä kymmenen minuutin venyttelyn. Tuntui jo menevän paljon helpommin ja vähemmällä tuskalla se Ab Jam -jumppadvd, jonka mukaan tänäänkin tein, ihanaa! :) Noin tunnin päästä lähdenkin tästä iltaa viettämään kaverin luokse. Nyt mulla on kerranki koko viikonloppu aikaa treenata kunnolla kun mies ei ole "häiritsemässä".
          Ihanaa että olen saanut taas uusia lukijoita. :) Tervetuloa uudet ja hyvää viikonloppua kaikille!

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kuvia paremmilta ajoilta... I want that body back

Kattelin tossa vähän vanhoja kuvia puolen vuoden - puolentoista vuoden takaa. Paras vartalo mulla oli ehdottomasti vuoden 2011 elokuussa. Semmoiseen tähtään nytkin, tosin lihakset saisivat näkyä enemmän vielä. Miksi mulle käy aina näin, että kesän lopuksi pääsen jonkinmoiseen hyvään kuntoon ja talveksi taas lässähdän.. hah. Vitsi nyt oikeasti haluan olla jo kesän alusta heti semmosessa bikinikunnossa ettei kesä mene peitellessä vaan paljastellessa. ;)

Heinäkuussa 2012
    
Tässä kuvassa nyt ei kauheasti näy, mutta näkee tosta nyt olkapäistä ja käsistä ainakin että ei ole ylimääräistä "löllykkää" lainkaan.

sama kun edellisessä kuvassa... + mun jalat näyttää ihanan laihoilta ja kiinteiltä.

 Heinäkuussa 2011
Ei minkäänlaista pömppistä...

Elokuussa 2011
Tässä alkoi jo näkymään vatsalihakset.. harmi vaan että heitin hukkaan senki!

Eli tommoinen vartalo olisi nyt ensimmäiseksi ainakin tavoitteena mulla. Tuosta kun saisi vielä pidemmälle treenattua, niin että käsivarsiin, olkapäihin ja vatsaan ainakin tulisi näkyviäkin lihaksia.

Onnistuimpa tossa koulun ruokatunnilla vastustamaan kiusausta. Oli meinaan jälkkäriksi lettuja ja mansikkahilloa. Otin pelkästään hernekeittoa ja yhden leivän margariinilla + juomaksi vettä. :) Pitää osata kiinnittää huomiota ennen kaikkea niihin pieniin valintoihin! Tuntuu ihanalta kun ei turvota eikä oo mitään vatsakipuja. Muutenkin on jaksanut paremmin nyt ja tuntunut paremmalta. Just tätä hyvää oloa oon kaivannut. :)

tiistai 8. tammikuuta 2013

Ei tee edes mieli...

...herkkuja! :) Oon niin innoissani tästä terveellisemmästä elämäntyylistä etten vois ajatellakkaan pilaavani sitä syömällä jotain ällöttäviä rasvasia ja sokerisia herkkuja. Tosin, viikonloppuisin annan itselleni luvan jotain pientä hyvää napsia, mutta silloin se maistuukin yllättävän hyvältä kun "pitkästä aikaa" syö.
          Projektini toinen viikko lähti käyntiin eilen, ja hyvin lähtikin. Pääsin onneksi jo puoli yhdeltä koulusta, joten ehdin ja jaksoin hyvin tehdä kunnon vatsa- ja käsitreenit. Pitäisi keksiä lisää jotain liikkeitä esim. just käsilihasten tekoon, kun alkaa "tympiä" jo vähän ne samat. Vaikka mullahan on nyt käytössäni myös se tanko, jolla voisi tehdä vaikka rintoja ja ojentajia maassa maaten. Ensi käsitreenissä voisin käyttää vaikka sitä. Oon myös kauan halunnut jo ostaa semmoiset ranne- / nilkkapainot, joista sais vähän lisäpainoa treeneihin. Tässä alussa en semmosia välttämättä vielä tarvitse, koska kaikki treenit tuntuu kovilta jo ilman niitäkin. Mutta jossain vaiheessa pitäis kyllä hankkia. Eikä ne paljoa maksakaan.. vähän aika sitten näin Sokkarilla semmoiset 1 kilon rannepainot, jotka maksoi noin 12 euroa. Jostain Prismasta tms saattaisi saada vielä halvemmalla.



Pitäisi saada lisää semmosia treeni-dvditäkin, koska niiden mukaan tykkään jumpata. Netistä vois varmaan ladata myös esim Body Pump -videoita.. No mutta juu. Tänään mulla on neljään asti koulua, joten en suunnitellut tälle päivälle mitään kummempaa treeniä. Jos käväisen illemmalla vähän pidemmällä lenkillä koiran kanssa ja sen jälkeen venyttelen vähäsen niin se riittää. Loppuviikon pääsenki onneksi aikasemmin kotiin, joten ehdin hyvin tekemään jopa sen 3 kunnon treeniä vielä. Puhtia teidän treeneihin ja alkaneeseen viikkoon! (Ihanaa että taas tullut uusia lukijoita :))

lauantai 5. tammikuuta 2013

Good start

Jeii, hyvin on alkanut tähän asti, en oo repsahtanut ja kolme treeniä tällä viikolla jo takana. Nyt ensisijaisesti pyrinkin siihen kolmeen treeniin viikossa (+ lisäksi jotain venyttelyjä ja kävelylenkkejä..). Myöhemmin keväällä alan käymään taas kunnon lenkeilläkin ja ens kuussa saattaisi olla varaa ostaa jopa se salikortti.. Saa nähä. :)
          Mutta kaikenkaikkiaan siis on hyvä alku tullut tälle "projektille". Oon taas alkanut merkkaamaan syömisiä ja treenejä tonne kiloklubiin sekä heiaheiaan. Niistä saa kummasti lisämotivaatiota ja varsinkin tosta kiloklubin ruokaosiosta on paljon hyötyä kun tarkkailee kalorimääriä yms. Oon saanut noudatettua tän viikon tota laatimaani treeniohjelmaa, mikä siis näkyy tossa blogini oikeassa reunassa. Se vaihtelee vähän joka viikko, koska mun on pakko vähän järjestellä noita treenejä sen mukaan millasia päiviä koulussa on ja jos on jotain muuta ohjelmaa tms. Nyt viikonloppuna en tee enää mitään raskaita treenejä, vaan koitan vähän lepuuttaa noita lihaksia vaan venyttelemällä ja tekemällä kenties vähän kevyempiä kävelylenkkejä. On meinaan aikass kipeet varsinkin pakara- ja takareisien lihakset! Kyllä sen huomaa ettei ole pitkään aikaan tullut treenattua kunnolla... Mutta tästä se lähtee. Ja tää kipu nyt on ainakin merkki siitä että treeni on tehonnut. Kaipasinkin jo tätä ihanaa kipua.. :D Tulee sellanen ihana fiilis että on tehnyt jotain sen kuntoon pääsemisen eteen eikä pelkästään unelmoinut siitä täydellisestä vartalosta.





Siinä muutama motivaatiokuva. Tsemppiä teidän lukijoiden kuntoprojekteihin ja treeneihin! No pain no gain, right? ;)

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Uusi vuosi - uusi alku

Jeii, vihdoin sain aloitettua tän kuntoon pääsemisen! Tässä mennään nyt ensimmäistä päivää, tän päivän treenit jo takana eikä herkkuja tee edes mieli (vielä ainakaan hm). Tulipas ihana olo treenaamisen jälkeen! Huhhuh kun tuntui rankalta se tuttu ja turvallinen Ab Jam -dvd vatsalihastreeni! Puol vuotta sitten jaksoin tehdä sen alusta loppuun täysillä mutta nyt pitää kyllä myöntää että vähän piti tehä muutamia liikkeitä helpomman kautta.. En arvannutkaan kuinka huonoksi kuntoni oikeesti on jo päässyt! No mutta, nyt on onneksi uusi vuosi ja saan uuden alun koko hommalle. Tällä kertaa haluan oikeasti tuloksia, mitkä pysyy, enkä todellakaan aio luovuttaa vaikka kuinka rankalta tuntuisi.

Painokokoelmani.. itselläni oli vain noi vihreät käsipainot, mutta poikaystävän muutettua tänne sain käyttööni myös hänen painosarjansa! :)

Päiväni alkoi aamiaisella, johon sisältyi hedelmäjogurttia, muromysliä, auringonkukansiemeniä ja sesaminsiemeniä. Lisäksi join lasillisen porevitamiinijuomaa. Hyvin nälän vievä aamiainen! Terveellisempikin se olisi toki voinut olla. Perjantaina kun tulee rahaa kelalta, pääsen kauppaan ostamaan enemmän terveellisiä ruokia. Pakko kai nuo sokeriset jogurtit ja tommoset on kuitenkin pois syödä.. Yrittäen tehdä sen mahdollisimman terveellisesti tietenkin. Herkut saatiin onneksi syötyä pois jo!


Tosiaan pääsin aloittamaan treenailut. Tein simppelin kotitreenin, jota olen tottunut tekemään aikaisemmin. Aloitin 20 minuutin vatsalihastreenillä jumppa-dvd:n mukaan. Sitten tein itsenäisesti noin 20 minuuttia käsien lihaksia (punnerruksia sekä painoilla hauiksia, yläselkää, ojentajia ja olkapäitä). Lisäksi vielä kymmenen minuutin kokovartalovenytykset ja se oli siinä. Ennen treeniä kävin vielä kävellen kaupassa (oi niin ihanassa loskakelissä! Joka toisella askelmalla meinasin rypästä ja kävely oli tosi vaikeaa..), mistä tuli noin puolen tunnin kävelylenkki. Uskokaa tai älkää mutta siinä kävellessä tuli kuuma! Todellakin tuntui että mun kunto on tällä hetkellä ihan nollassa... Mutta siitä on hyvä aloittaa. :D


Treenin jälkeen vedin proteiinijuoman, johon laitoin rasvatonta maitoa, puoli purkkia maitorahkaa sekä n. 4tl vadelmanmakuista heraproteiinijauhetta.

Otin taas itsestäni kuvat ja mitat, koska tästä se kunnonkohotus ja vartalon kiinteytys virallisesti alkaa.

































Mitat ovat tällä hetkellä tällaiset:

- Paino: 62kg
- Vyötärön ympärys: 69cm
- Lantio: 97cm
- Reiden ympärys: 57cm
- Hauiksen ympäsys: 27,5cm (jännitettynä n. 29cm)

Näin isoissa/huonoissa mitoissa en ole koskaan aikaisemmin elämässäni ollut. Siksi mun pitääkin herätä nyt hyvissä ajoin ja alkaa tekemään jotain asialle ennenkuin päästän itseni oikeasti huonoon kuntoon. Ulkoa päin näytän mielestäni ihan normaalipainoiselta ja muutenkin ihan ok:lta, mutta tunnen itteni niin huonokuntoseksi että jo oman mielenrauhan saamiseksi haluan todella päästä parempaan kuntoon.

Ihanaa että teitä lukijoita on taas tullut muutama lisää! 15 on jo ihan kiva määrä ottaen huomioon, että blogin perustaessani mietin alkaakohan kukaan edes seuraamaan tätä. :) Tervetuloa kaikki uudet lukijat!

Ootteko te tehneet samantapaisia uudenvuodenlupauksia tai muuten aloittamassa terveellisempää elämää, niinkuin minä?