tiistai 7. toukokuuta 2013

Treeniä toisen perään



Heippa hei! Ihana kesäinen aamu täällä, lämminkin on jo näin aikaisin ja aurinko paistaa. Muutenkin on fiilis aika korkealla, koska tänään mulla alkaa neljän päivän viikonloppu! Perjantaikin ollaan tehty koulussa sisään, joten saatiin se vapaaksi. Pääsen tänään jo kahdeltatoista, ja menen suoraan työhaastatteluun erääseen siivousfirmaan. Aika varmasti saan sieltä edes jotakin töitä kesäksi. Huh, se olisi kyllä helpotus.. ei tarttis enää stressata että saako mitään työtä. Meinasin mennä vielä vähän kaupungille kiertelemään iltapäivällä.
Tää viikko on mennyt tosi hyvin varsinkin treenien osalta. Oon myös onnistunut syömään terveellisesti, lukuunottamatta yhtä minttujäätelöä kiskasta maanantaina. Olihan se pakko vuoden ensimmäinen jätskikiskatuutti ostaa kun oli niin kesäistä. :) Eilen ei ollut oiken treenifiilistä, mutta päätin silti vetää vatsa- ja käsitreenin. Nyt kun mulla on alkanut tää, että joka päivä edes joku treeni, niin en haluais heti alkuun luistaa siitä. Onneksi mulla on tällä viikolla ollut paljon aikaa. Pitää muistaa jaksaa viikonloppunakin vetää ne treenit, vaikka poikaystävä tuleekin huomenna kotiin ja tekis munki varmaan mieli vaan löhöillä sohvalla päivät. :D Oon tässä väsäillyt tätä tän viikon treeniohjelmaa ja se näyttää kutakuinkin tältä:

maanantai
  • Vatsat (Tracy Anderson dvd)
  • Selkä ja jalat
tiistai
  • Kädet
  • Vatsat (Ab Jam dvd)
keskiviikko
  • --
    torstai
    • Turbo Jam fat blaster dvd
    • Pikavatsat (Great Abs dvd)
    perjantai
    • --
    lauantai
    • Jalat ja vatsat (Turbo Jam dvd)
    • Kädet
    sunnuntai
    • Lenkki
    • Pikavatsat (Great Abs dvd)


    Jos saisin kaikki tehtyä ohjelman mukasesti, oon kyllä tosi tyytyväinen itseeni viikon lopussa! Ennen en olekaan kokeillut tämmöstä, että joka päivä treenataan. Nyt mulla on ihan älyttömät kipeet pakarat vielä maanantain jalkatreenistä! Eilinen jumppailukaan ei paljon kipua lievittänyt. :D En oo tottunut hirveesti siihen, että lihakset kipeänä vedetään vaan uutta treeniä päälle. Mutta tämä tuntuu ainakin että tehoaa. Joinakin päivinä tietysti pakko vetää vähän iisimpi jumppa, ettei nyt ihan lihakset mene jumiin ja saa vähän sitä lepoakin. Esimerkiksi tänään en kyllä pysty yhtään tekemään jaloilla mitään. Siks laitoinkin tommosen vähän helpomman selkä- ja vatsatreenin tälle illalle.
            Mutta pidemmittä puheitta... leppoisaa helatorstaivapaata kaikille (keillä semmonen on) ja tsemppiä treeneihin! Muistakaa nauttia lämmöstä ja auringosta. :)

    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti