tiistai 26. helmikuuta 2013

En ole kadonnut minnekään

Sori, etten ole pitkään aikaan kirjoitellut mitään tänne. Tuntuu vaan, etten oikein keksi mitään "erikoista" kirjoitettavaa. En ole menettänyt motivaatiotani enkä todellakaan luovuttanut tms, vaan olen treenaillut ahkerasti ja vastustanut herkkuja, laskenut kaloreita ja semmosta. Eli hyvään suuntaan ollaan vielä menossa. Tuntuu vaan jotenkin tyhmältä kirjottaa tänne aina jotain että millasen treenin tein tai että "jee en sortunut herkkuihin tänäänkään" tai muuta semmosta. Oisko teillä mitään ideoita, mistä voisin kirjotella normaaleiden treenipostausten ja höpötysten lisäksi? Haluisitteko, että tekisin vaikka kysymyspostauksen, että saisitte kysellä kaikkea multa mikä kiinnostaa?


Nyt olen itseasiassa huomannut jo muutoksia omassa kropassani parin kuukauden jälkeen. Olen saanut hieman kauniimpaa/lihaksikkaampaa muotoa käsivarsiin, vyötäröni on hieman kapeamman näköinen, vatsa hiukan litistynyt, olkapäät saanut myös kivaa muotoa yms. Mutta silti muutokset on vielä hyvin pieniä. Onneksi kesään on vielä muutama kuukausi aikaa, joten voin onnistua vielä tavoitteessani. Painoa en ole saanut laskettua kun sen vaivaisen kilon suunnilleen. Mutta mähän en kiloja suuremmin kattele, vaan enemmän sitä peilikuvaa.


Oon nyt ruvennut tekemään aika usein noita Tracy Andersonin treenejä, koska niistä tulee jotenkin erityisen hyvä olo ja koko kroppa saa kunnolla rääkkiä. Tuntuu ihanalta, kun on saanut tehtyä ne kaikki inhottavat lihaksia uuvuttavat kiertoliikkeet yms. Oon myös muita videoita käyttänyt treeneissä, enkä niin paljon enää tee omia treenejä muuta kuin käsiin. En siis vieläkään ole voinut sitä salikorttia ostaa... saa nähä hankinko sitä edes ennen kesää.. Jos kesäksi saisi töitä ja niillä rahoilla voisin käydä salilla syksyn puolella. Pitää kattoo nyt. Vaikka oon alkanut miettimään, ettei se sali ole edes pakollinen, kun kotona voi tehdä niin helposti tosi tehokkaita treenejä kaikenmaailman treeniohjelmien mukaan.


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Lisää energiaa, kiitos!

Tää viikko ei ole nyt kyllä mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti... Tähän mennessä viikon treenisaldo on tasan 0. Johtuu enimmäkseen tosta, että nyt oon sielä työharjoittelussa ja pääsen joka päivä vasta neljältä eikä sit vaan yksinkertaisesti millään jaksa ruveta treenaamaan enää. Tää työ vie jotenkin mun voimat kun en siitä oikein tykkääkkään. Onneksi ens viikon jälkeen oon viikon hiihtolomalla ja sit onki enää kuukaus jälellä töitä. Eilen töissä mietin, että illalla treenaan mut ei siitä tullutkaan mitään. Ja tänää lähettiin melkein heti kun pääsin kotiin ni käymään kaupassa ostoksilla, sit syötiin ja oliki jo ilta enkä enää jaksanut ruveta puhkimaan. Jostain sitä aikaa ja energiaa pitäis kuitenki yrittää repiä jos aion kesäksi saavuttaa edes jotain tavoitteita. Onneks ei oo pitkä aika niin alkaa jo lenkkeilykelitkin! :)


Otin tossa viime lauantaina "spontaanisti" napaan lävistyksen naistenmessuilla! Olin kyllä suunnitellut jo pitkään ottavani sellasen ja miettinyt, että ensi kesäksi olis kiva. Noh, ajattelin sit että miksei heti, ei siihen kesäänkään niin pitkä aika enää oo. Ehtiipähän parantua siihen mennessä. :D

Eipä tuota habaa juuri näy vieä...  Mut oon sitlti periaatteessa ihan tyytyväinen ylävartalooni. Enemmän sitä muokkailua tarvisin lantioon ja reisiin.

Huomenna yritän oikeesti tsempata ja vetää edes jonkinlaisen treenin siinä illalla. Lauantaina ja sunnuntaina sit on ainakin aikaa kunnolla ja aion treenata kunnolla.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Jeess

Sain eilen ostettua sen henkilövaa'an. :) Käytiin Paulin kanssa Prismassa, mistä löysin tommosen ihan kivan nökösen perusvaa'an vain 14,95 eurolla! Toivottavasti tuo myös toimii hyvin, kun niin halpa oli.. noh, kai se nyt jonkin aikaa ainakin. Eilen olin koko päivän muuten kotona, joten ehdin hyvin treenailla taas. Siitä maanantaisesta Tracy Anderson -treenistä tuli hirveen kipeeksi koko kroppa (varsinkin käsivarret ja pakarat)! Mutta tein silti eilen vatsa-/käsitreenin.


Tänään mulla oli ensimmäinen päivä työharjoittelussa yhdessä painossa. Melko tylsältä hommalta tuntuu, jos noita juttuja joudun koko 2 kk tekemään mitä tänäänkin.. No, kai se on jostain aloitettava. Tänään en aio treenata, pidän lepopäivää välillä kun lihaksetkin on kivasti kipeet nyt. Huomenna katon sitten jos töiden jälkeen jaksaa vetää jotain treeniä, tai perjantaina viimeistään. Viikonloppuna saan taas tehä kunnon treenit kun oon kotona ja tuo avomies menee vartijakurssille.

Palautusjuoma

Eilen tehtiin ite hamppareita. Nam!

maanantai 4. helmikuuta 2013

Mitat kuukauden jälkeen

Nyt alkoi toinen kuukausi tässä projektissa ja oli mittaamisen aika taas. Enhän mä tietenkään odottanut että kuukaudessa saisin aikaan paljon edistystä, mutta kyllä multa pikkasen on jo lähtenyt senttejä. Suurin muutos on varmaan se, ettei maha enää pömpötä eikä turvota niinku ennen. Lisäksi henkisellä tasolla alkaa tuntumaan paremmalta, kun hyvään suuntaan ollaan menossa. Laitan nyt nää mitat tähän, vaikkei siis paljoakaan mitään ole tapahtunut. En voinut punnita itteäni, koska en vieläkään omista sitä vaakaa.. Jos vaikka ens viikonloppuna kävis kyläilemässä jollain kellä semmonen on. :D

- vyötärö: 68,5cm
- hauis: 27cm (jännitettynä 28,5cm)
- reisi: 56,5cm
- lantio: 96cm

Jotain puol senttiä - sentti lähtenyt kummiski jokaisesta pois. Noi on niin pieniä määriä, että saattaa mittauksetkin heittää, ei sitä koskaan tiedä. Mutta tärkeintä, että musta itestä tuntuu nyt jo paremmalta ja tästä on hyvä jatkaa ja nostaa vielä vähän tasoa. Meinasin tästä kuusta nyt vaihtaa sen "kolme treeniä viikossa" tavoitteen neljään. Ja herkuista yritän vielä enemmän nipistää.



Otin muitakin kuvia, mutten niitä viitsi tänne laittaa kun ei huomaa oikeestaan minkäänlaista eroa edellisiin vielä.
          Arvatkaas mitä! Sain vihdoin tänään ostettua ne kauan kaipaamani rannepainot! :) Ostin Sokkarilta ne pirteän vihreet mitä olin aikasemminkin jo katellut. Nyt ne olikin vaan 6,95€, vaikka aikasemmin katoin et ne olis ollut jotain 10-13 euroa. No hyvä että sain noin halvalla! Jos huomenna vaikka testais niitä jo ihan käytännössä.




Siellä oli puolen kilon ja kilon painoja, mutta päädyin nyt sitten ostamaan noi 1kg. Myöhemmin kuitenkin vois ruveta kaduttamaan kun lihaskunto kasvaa. Nyt on hyvä kun pystyn tekemään haukkareita viidellä kilolla näiden kanssa (kun ne mun käsipainot on vaan 4kg). Pitäis vielä tän kuun aikana hankkia halvalla jostain se henkilövaaka. Joku toinen päivä sitten sitä metsästämään. :)




Tänään tein treenin pitkästä aikaa tolla yhdellä Tracy Anderson work out -videolla. Joskus ehkä vuosi sitten tuli muutamia kertoja tehtyä tätä, mutta se jäi jotenkin. Nyt innostuin taas tekemään ja päätinkin, että voisin treenata tän vaikka kerran viikossa kokonaisuudessaan. Tää treeni kestää tunnin ja voin sanoa että on todella tehokas varsinkin käsivarsille ja pakaroille! Tunnelma ja tahti on rauhallisia eikä painoja käytetä lainkaan (paitsi yhdessä kohdassa saa ottaa vähäksi aikaa pienet käsipainot mukaan). Moni on varmaan kuullutkin tosta Tracy Andersonista, joka on kuuluisa amerikkalainen julkkisten personal trainer. Se on tehnyt tämmösiä jumppavideoitakin, mikä mahdollistaa kaikille treenaamisen kotona. Voin sanoa, että tätä on tosi ärsyttävää ja tuskaista tehdä, varsinkin alussa! Itelläni on kolme Tracyn treenivideota, mutta oon nyt kokeillut vaan tätä yhtä. Joku toinen päivä voisin kokeilla jotain toistakin. Hyviä treenejä teille ja sori että tuli vähän pidempi tauko nyt postausten välille!