sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Uuden vuoden alkua odotellessa...

This year I want to...


Heippa taas, nyt ollaan kotiuduttu Barcelonasta. Tai oikeastaan tultiin kotiin jo torstaina illalla, mutta en aikasemmin ole jaksanut/ehtinyt/viitsinyt tänne kirjotella. Ei meinaan mitään uutta tämän blogin aiheeseen sopivaa ole tapahtunut. Tulin nytkin vain kertomaan, että elävien kirjoissa ollaan ja kovaa vauhtia innolla mennään kohti uutta vuotta. Odotan jo paljon sitä, että jätän herkut hetkeksi ja alan taas treenaamaan itteäni. Vihdoinkin saa tuntea taas että tekee jotain hyödyllistä, mikä edistää omaa terveyttä ja tavoitetta unelmavartalosta. Huomisen ohjelmaan kuuluu vielä luultavasti jonkin verran herkuttelua ja mahdollisesti juopottelua, mutta tammikuun alusta se syömisten tarkkailu ja rajoittaminen sitten alkaa toden teolla.
          Jotain taisin eilen kuulla avomiehen sanovan, että itsekin liittyisi mun kanssa tähän "terveellisempi ruokavalio haasteeseen", mutta saa nähä miten käy. Se sanoi, että pizzaa saa kuitenkin syödä.. ja kebabbia ja semmosta. Hahaa ei hyvin ala. :D Mutta mulla on tiukka linja eikä roskaruokaa saa syödä ollenkaan varsinkaan arkipäivisin. Tammikuu me mennään muutenkin vähän tiukalla rahatilanteella, joten hyvä jättää niitä just eniten maksavia herkkuja ja valmisruokia pois kauppalistalta. Mä todella toivon (ja uskon) että tää onnistuu ja saan muutettua ruokavaliotani pysyvästi taas parempaan suuntaan. Olisi tarkoitus kesäksi päästä jonkinmoiseen rantakuntoon, se on hyvä motivaattori. Oon myös luvannut itselleni napakorun jossain vaiheessa keväällä jos olen jaksanut treenata ahkerasti, syödä oikein ja tuloksia näkyy. :) Tammikuussa en ikävä kyllä saa sitä salikorttia vielä ostettua, mutta mennään nyt aluksi kotitreeneillä ja lenkkeilyllä. Katotaan sitten helmikuun rahatilannetta uudestaan.




Mutta anyway.. Muistelkaapas vuosi takaperin, millaista elämänne oli silloin? Oletteko nyt onnellisempia vai onnettomampia? Mä ainaski olen tuhat kertaa onnellisempi enkä olis koskaan uskonut, mitä kaikkea ihanaa vuonna 2012 tapahtui. Toivottavasti vuoden päästä olen vielä onnellisempi, jos se on mahdollista. =) Odotan innolla ja toiveikkaana tulevaa. Ihanaa ja onnellista uutta vuotta teille kaikille! Ensi kerralla sitten uuden elämäntyylin aloittamisen tunnelmia.



keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Tämä tyttö lähtee lomailemaan

Heiips ja tervetuloa uudet luikijat, teitä on onneksi "jo" 9, ettei ihan omaksi iloksi vaan jäänyt tämä blogi. :) Kiva olette alkaneet seuraamaan, vaikken vielä mitään kunnollista kuntokuuria ole aloittanutkaan, heh. Lupaan uuden vuoden jälkeen, että tänne tulee tiheämmin kaikenlaisia treenipostauksia ja kuvia ja semmosta. Nyt tulee kuitenkin jouluksi tommonen ainakin viikon tauko postailuun, sillä lähden huomenna aikasin aamulla avomieheni kanssa Barcelonaan viikkoksi! Mun vanhemmilla on siellä kämppä, joten majottaudutaan sinne niiden nurkkiin. :D Näin suht tuoreessa suhteessa olis kyllä kiva olla kahdestaan rauhassa, mutta tuleehan tuo huomattavasti edullisemmaksi kun hotelli tai hostelli. Ei tarvitse maksaa mitään asumisesta, ruoasta vaan pikkuisen. Ja päästäänhän me kaikkialla kulkemaan kahdestaan, niin ettei ihan kokoajan tarvitse vanhempieni kanssa olla. :D
           Mutta.. pitemmittä puheitta: Superihanaa ja rauhallista joulua kaikille teille! Muistakaa nauttia ruoasta, seurasta, lahjoista ja ennen kaikkea tunnelmasta. Unohtakaa tiukat treeniruokavaliot hetkeksi ja syökää mahat täyteen suklaata ja piparia! :) Hih, meitsi menee pakkailemaan.--->

Sori, tämmösii kuvii ei vissii kannattas laittaa treeniblogiin... heh :D

maanantai 17. joulukuuta 2012

Treeniohjelmaa

Tajusin tossa justiin, etten ole minkäänlaista naamakuvaa ittestäni vielä näyttänyt täällä blogissa. Tarkoitus ei siis ollut tehdä mitään "anonyymiä" blogia, jossa ei mun pärstä näy. Tässä nyt oikein kunnollinen naamakuva, että näette tekin minkä näköinen tyttö täällä kirjoittelee:


Tein viimeviikolla itelleni jo ens vuoden alusta starttaavan treeniohjelman. Ajatuksena olis olla ensimmäiset kaks viikkoa täysin herkkulakossa. Toisaalta olen miettinyt, että voisin aloittaa suoraa sen "herkkuja vain viikonloppuna" jutun, ettei aluksi tuu niin radikaalia muutosta.. Täytyy miettiä vielä. Mutta tässä olis vähän ideaa siihen:


Tein tän vähän sen pohjalta, millanen lukkari mulla on koulussa, koska esim. niinä päivinä kun pääsen vasta neljältä, en jaksa kyllä tehä illalla enää mitään kunnon treeniä. Onneksi noita lyhyempiäkin päiviä on reilusti, niin saa sen kolme kunnollista lihastreeniä viikossa. Viikonloput taas menee aina jossain muussa ohjelmassa tai muutenvaan löhöillen, joten en niihinkään toistaseksi laittanut mitään raskaita treenejä. Suunnitelmissa olis niin pian ku mahdollista ostaa se salikortti, niin pääsen kunnolla treenaamaan ja lisäämään motivaatiota. Luulen kuitenkin etten heti vuoden alusta pysty sitä ostamaan, joten tein nyt tän ohjelman kotitreenien mukaan. Jos ihmettelette, mikä tuo "Ab Jam" on, niin se on siis semmoinen vatsalihas DVD, mikä kestää 20 minuuttia. Tykkään siitä, koska siinä on tosi monipuoliset ja hyvät vatsat.
          Noi HERKUT -päivät ei silti tarkoita että saan syödä ihan mielettömästi kaikkea epäterveellistä. Semmonen hienostunut herkuttelu on ok. Ja miellään pyrin karsimaan senki edes kahteen päivään, koska herkkuja kolmena päivänä viikossa on kuitenkin aika paljon.. Katsoo nyt miten tää lähtee sitten liikkeelle. Saatan tehä vielä muutoksia tähän ohjelmaan, ja laittelen tänne sitten vuoden alussa sitä päivitettyä versiota.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Kyllästynyt

Oon niiiiin kyllästynyt syömään tota hemmetin roskaruokaa! Silti en pysty lopettamaan kun oon "antanut itelleni luvan" mässäillä joulun ja vasta uuden vuoden jälkeen aloittaa oikeasti terveilemään. Tänäänki mies haki meille kebabit tosta naapurin pizzeriasta ja alkoi suoraansanottuna hieman jopa ällöttämään se rasvan ja suolan määrä. Tollaisista herkuista ja roskasta pitäisi osata nauttia sillon kun niitä syö. Nyt ainakin huomaan että olen ihan liikaa syönyt niitä koska ne ei edes enää maistu niin hyviltä. Silti olen vaan jotenkin koukussa niihin. Mä tiedän että jos asuisin vielä yksin, pystyisin paljon paremmin kontrolloimaan itseäni ja syömään terveellisesti. Mutta enhän mä voi miestänikään syyttää, se ei tunne mitään tunnontuskia syödessään huonosti kun on jo tottunut siihen. Nyt mä tajuan kuinka terveellisesti oon oikeesti aina syönyt ja meidän perheessä on aina syöty. Ja että kuinka paljon se vaikuttaa elämään, mitä syö. Terveellisen ruuan syömisestä tulee hyvä ja raikas olo, eikä sillon tällöin herkuttelu haittaa, vaan se tuntuu entistä paremmalta ja nautinnollisemmalta. Epäterveellisen ruoan syöminen taas tuo pahaa oloa, tyytymättömyyttä itseensä, mahakipuja, heikotusta, syyllisyydentunteita jne. Vitsi kun mä jo odotan sitä uutta vuotta että pääsen aloittamaan kunnolla tän kuntoon pääsemisen. Haluan tuntea taas itseni virkeeksi ja puhtaaksi.. ja ennen kaikkea rakastaa itseäni ja olla tyytyväinen itseeni. Sitä odotellessa... :) Nyt menen napsasemaan kiivin iltapalaksi--->






Tuossa muutama inspiroiva kuva Weheartit:sta.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Viime viikon treenisaldo

Viime viikko meni treenaamisen osalta jopa ihan kivasti. Vaikka olis noi kolme treenikertaa voinut jakaa niin että loppuviikostakin olis jotain tehnyt.. Viikonloppu nyt vaan tuppaa menemään laiskotellen aina. Merkkaan tonne HeiaHeiaan treenit ja mulla on sielä tavoitteena kolme tuntia viikossa. Viime viikolla taisin ainakin melkein onnistua. Aika naurettavaa suoraansanottuna tää mun motivaation puute. :D En mä silti voisi kokonaan luovuttaa, koska tiiän että tää on vaan tämmönen vaihe. Uudesta vuodesta voisin aloittaa parin viikon totaaliherkkulakon, minkä jälkeen jatkaisin sillä linjalla, että vain viikonloppuisin herkkuja (eikä silloinkaan mitään hulluja määriä tietyssti!). Lisäksi ostan sen salikortin ja alan oikeesti treenaamaan. Nyt on väsyttäny vaan niin helkkaristi että tuntuu ettei mitään saa aikaseksi. Eipä siihen jouluun olekaan kun kaks viikkoa enää! Eli tää loppukuukaus saa mennä vielä hieman överiksi, mutta ens kuussa alkaa semmonen kuntokuuri että! =)



tiistai 4. joulukuuta 2012

Mikä saa liikkumaan ja mikä jäämään kotisohvalle?

Törmäsin tämmöseen kivaan haasteeseen Lauran blogissa, ja päätin kopsata tänne itsellenikin. Ideana on listata kolme asiaa, jotka innostaa liikkumaan ja kolme asiaa, jotka saavat jäämään kotisohvalle. Tehkää toki itsekin kaikki ketkä haluaa! :)

Mikä saa liikkumaan?

1. Pään sisäinen kuva itsestä paremmassa kunnossa.
Välillä tulee vaan ajatelleeksi, kuinka paljon oikeasti haluaa parempaan ja timmimpään kuntoon. Mietin, kuinka hyvältä musta tuntuu sitten kun tavoitan ihannemittani ja voin olla täysin tyytyväinen kroppaani. Se kuva motivoi.

2. Hyvän olon tavoittelu
Tiedän, että aina treenin jälkeen, ja koko sen loppupäivän musta tuntuu hyvältä. Saa huokaista ja todeta että on tehnyt hyvän treenin ja loppupäivän saa ottaa iisimmin. Muutenkin Liikunnan jälkeen on aina rento ja ihana olo. Säännöllinen liikunnan harrastaminen auttaa jaksamaan muutenkin paremmin eikä tee mieli vaan löhöillä kotona. Sen takia jo tekee mieli treenata.

3. Parempiin elämäntapoihin kurottelu
Tämän herkkujen ja löhöilyn täyteisen syksyn jälkeen tulee pakoltakin fiilis, että nyt on pakko tehdä jotain. Liikunnan harrastaminen ehkäisee myös epäterveellisten ruokien syömistä, koska ei tee mieli pilata hyvää treeniä roskaruualla.

Mikä saa jäämään kotisohvalle?

1. Väsymys
Joskus vaan väsyttää ihan hirveästi, varsinkin pitkän koulupäivän jälkeen. Silloin ei vaan millään jaksa lähteä kuntoilemaan. Väsymykseen vielä yhdistettynä pimeys ja kylmyys niin ei toivoakaan treenauksen aloittamisesta.

2. Muu tekeminen
Jos on kaikkea muuta hommaa, mitä pitäisi saada aikaiseksi, kuten koulutehtäviä, siivoamista, blogin päivitystä yms niin ei ole halua/jaksamista lisätä vielä lisää toimintaa kalenteriin. Muu tekeminen voi tarkoittaa myös "turhaa tekemistä" eli jotain mitä tekee sillä hetkellä mielummin kuin hikoilee salilla tms. Esimerkiksi hyvän sarjan tai leffan kattominen, tai toisen ihmisen kanssa aikaa viettäminen saattavat joskus viedä voiton liikunnasta...

3. Huonovointisuus
Tietystikään kipeänä ei kannata lähteä treenaamaan, eikä usein edes tekisi mieli. Joskus ajoittainen päänsärky, vatsakivut tai muuten heikko olo saavat jäämään makoilemaan kotisohvalle.

torstai 29. marraskuuta 2012

Kuvia ja mittoja 29.11.-12

Päätin nyt ottaa kuvat tämänhetkisestä tilanteestani enimmäkseen vatsan alueelta ja käsivarsista. Ärsyttää, kun kuvista tuli vähän huonolaatuisia, pitäis hankkia parempi kamera varmaan. Mutta nämä kuvat on siis ennenkaikkea mua itseäni varten, koska haluan nähdä tapahtuuko mitään editystä. Voisin ottaa tavaksi kuvata vaikka kuukauden välein vartaloni ja myös mitata.



Kuva habasta jännitettynä. :D Lisää lihaksia tänne kiitos!

Kuten kuvista näkyy, laihtua mun ei tarvitse oikeastaan ollenkaan. Nämä kuvat otin aamulla ennen aamupalaa, eli mahakaan ei pömpötä niin paljon kun esim. illalla ison aterian jälkeen. Nyt olen normaali hoikkavartaloinen, mutta tavoitteni on saada lihaksia enemmän näkyviin.
          Jokaisella on omat ongelma-alueensa kehossa, ja mulla ne on reidet. Niitä ei näissä kuvissa näy, mutta olen mitannut reidenympäryksen. Tiedän, että vartalonmalli on jokaisella erilainen ja mulla sattuu menemään aina reisiin kaikki ylimääräinen. Tiedän että saan niitä kavennettua jonkin verran treenin ja syömisten avulla, jos vaan jaksan panostaa ja teen oikeita liikkeitä yms. Tässä nyt vähän mittojakin:

- vyötärö: 68cm
- hauis: 27cm (jännitettynä 28,5cm)
- reisi: 55cm
- lantio: 95cm
- paino: 61,5kg

Laitoin viimekeväänäkin mittojani ylös treenatessani "kesäkuntoon" ja kesäksi saavutinkin ihan hyvät mitat! Silloin vyötärö oli 65cm, reiden ympärys 52cm, lantio 92,5cm ja painoin n. 57 kiloa. Tuommosiin mittoihin kun pääsis nytkin niin olisin tyytyväinen. :) Tietysti tällä kertaa haluan mennä vielä pidemmälle ja saada tosiaan niitä lihaksia enemmän näkyville. Lihasten kasvaminen tarkoittaa mahdollisesti painon nousua, koska lihas painaa enemmän kuin läski. Eli sitä vaakaa ei kannata tuijotella niin paljoa.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Treeeniä vihdoin beibi kyllä tää tästä lähtee

Noh, nyt on onneksi ihan hyvä olo ja mieli, kun sain treenattua lauantaina ja eilen kunnolla. Vatsalihaksia, käsiä ja yläselkää olen tehnyt, tänään olis vuorossa jalat ja alaselkä (+ jokakertaiset vatsat). Nyt onneksi koulussakin vähän hellittää (tai sitten mä hellitän vaan omaa koulunkäyntiä) niin on enemmän aikaa päivisin jumppailla. Päätin etten tässä ennen joulua aloita mitään herkkulakkoa tms, mutta yritän hillitä sitä herkunhimoa parhaani mukaan. Uuden vuoden jälkeen on hyvä aloittaa jonkinmoinen lakko, kunnon treeniohjelma, salikortti, paremman ruokavalion noudattaminen ja näiden kautta sitten siihen jokavuotiseen kesäkuntoon pääseminen. =) Kun pääsis edes sellaseen kuntoon, jossa olin viime kesänä. Mutta nyt pyrin kyllä vielä parempaan, sillä tiiän että pystyn siihen.
          Mutta nyt, ihanaa kun on pitkästä aikaa hyvä fiilis liittyen just tohon treenailuun sun muuhun. :) Pitäs vaan ottaa kaikki aika mitä saa viikollakin ja tehdä edes pieni treeni, ni tulee jo ihmeesti parempi olo. Herkkujakaan ei tee niin paljon mieli jos treenaa kunnolla. Eihän sitä hyvää treeniä halua pilata millään pullalla, eikös? Toivottavasti muutkin löytävät liikunnan ilon tässä syksyn pimeyden ja ankeuden keskellä! Kohta tulee joulu ja lomaa ja kaikkea ihanaa :)


Ps. Sori muuten etten ole vielä laittanut itse otettuja kuvia, tai kuvia itsestäni, tänne blogiin. Lupaan tällä viikolla panostaa vähän paremmin myös tohon kuvapuoleen. :)

perjantai 23. marraskuuta 2012

Did you come this far just to give up?

Hemmetti oikeesti ens viikolla otan kunnolla itteäni niskasta kiinni ja treenaan ainakin kolmena päivänä kunnolla! Tämä viikko meni taas ihan pipariksi (ja pizzaksi, jäätelöksi, karkiksi, löhöilyksi...) Kai se on vain tämä vuodenaika, mikä saa mut laiskaksi ja haluamaan vain käpertyä koulun jälkeen peiton alle kullan kanssa, juoda kuppi kuumaa ja napsia vähän herkkuja. En mä toisaalta itseäni syytä; kyllä mä tiesin etten kunnollista motivaatiota saa aikaan ennen joulua mutta.. olishan sitä vähän paremmin voinut aloittaa.


Kysymys kuuluu; tulinko oikeasti näin pitkälle vain luovuttaakseni..?


...no en todellakaan! Melkein nollasta on vaan niin saamarin vaikea aloittaa mitään kuntokuuria. Miksi mä kesän jälkeen vain heitin kaiken sen työn menemään, kun just olin melkein päässyt unelmamittoihini? Äh, ei näitä asioita jaksa kukaan miettiä, mutta pistäähän se ajattelemaan.
          Nyt on mun elämässä kaikki asiat just kohdillaan ja olen onnellisempi kuin aikoihin. Ehkä en sen vuoksi vain ole tarpeeksi halukas aloittamaan kuntoilua ja terveellistä ruokavaliota kun ei siihen unelmakropan saavuttamiseen ole tarpeeksi kova motivaatio. Mulle tärkeät ihmiset kuitenkin hyväksyvät mut just sellaisena kun olen, olimpa kiinteävartaloinen fitnessmalli taikka ihan tavallinen normaalipainoinen herkuttelija selluliitin alut pakaroissa.
          Miksen mä sitten vain luovuta kokonaan ja unohda näitä kaikkia liikuntablogeja, kiloklubeja, inspiraation keräämisiä sun muita "turhuuksia"? Koska kaikki ei ole kiinni ainoastaan muiden hyväksynnästä, mun pitää hyväksyä myös iteni: rakastaa vartaloani sekä tuntea oloni terveeksi ja seksikkääksi.

Taisteluni siis jatkuu, älkää lukijat pelätkö että unohdan tän blogin ja hautaudun sohvatyynyihin suklaata popsimaan! Ennen joulua tää saattaa olla just vähän tämmöistä motivaatiosta kamppailua, mutta yritän silti kokoajan ja teempä vaikka uutena vuotena ihan virallisen lupauksen kuntoon pääsemisestä. Nothing's changed, purkasin taas vähän ajatuksiani. Nyt menen potkaisemaan itteäni persuuksille... =)

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kunto plus -testi

Törmäsin Kunto plus -sivulla tämmöiseen "Löydä itsellesi sopivat liikuntamuodot" -testiin ja päätin tehdä sen. Mielestäni saamani tulokset osuivat aika hyvin omaan persoonallisuuteeni, joten ehkä tästä jotain apua olikin. Testissä on muutamia kysymyksiä, joiden perusteella saadaan tulos, millaiset liikuntamuodot sopivat itselleen. Käykää ihmeessä tekemässä testi jos ette keksi, mitä liikuntaa harrastaisitte, tai ihan huvikseen vain. Itselläni tuli tämmöinen tulos:

Olet itsenäinen, riippumaton ja kurinalainen

Et pelkää teknisesti vaikeita suorituksia etkä kovaa, kurinalaista työtä.
Haluat olla riippumaton ja itsenäinen ja vaadit itseltäsi paljon.

Persoonallisuus: Olet luotettava ja järkevä. Ajattelet loogisesti ja näet myös yksityiskohdat. Pidät järjestyksestä ja pyrit yltämään hyviin työsuorituksiin.
Liikunta:Harjoittelet mielummin yksin kuin ryhmässä ja sinulle sopivat yksilölajit paremmin kuin joukkuelajit. Sinulla on itsekuria myös pitkäkestoiseen harjoitteluun.
Sinulle sopii esimerkiksi maantiepyöräily tai tavoitteellinen voimaharjoittelu. Sinulla on edellytyksiä suunnitelmallisten harjoitusohjelmien noudattamiseen. Sinulle sopivat lajit, joissa voit seurata kehitystäsi, edistymistäsi ja tuloksiasi. Sinulla on myös sitkeyttä ylläpitää notkeuttasi kotikuntoilulla.
Paras harjoitteluajankohta: Sinun energiatasosi on korkeimmillaan myöhään illalla. Tahdonvoimallasi pystyt nousemaan aamulla lenkille, mutta sinun on merkittävästi helpompi treenata iltaisin - ja silloin liikuntasaleillakin on väljempää.

Lajit
  • KUNTOA: Budolajit, maantiepyöräily, pitkänmatkanjuoksu, uinti, murtomaahiihto
  • VOIMAA: Voimaharjoittelu kuntosalilla tai kotona
  • NOTKEUTTA: Jooga, pilates ja kotijumppa

Motivaation puutetta

Äääääh, miks tää meni taas tämmöiseksi.. Viime viikko oli niin hyvä alku ja viikonlopun herkuttelusta huolimatta olin ylpeä itestäni. Toisaalta.. punnitsinpa itteni kun olin porukoiden luona kyläilemässä ja sanon että ei olisi ehkä kannattanut. Vaikkei paino periaatteessa ole koskaan merkinnyt mulle paljon, tärkeintä on se miltä näyttää ja tuntuu, mutta toi kirpaisi aika paljon kun tajusin että kesän jälkeen on tullut ainakin 5 kiloa lisää! Tietysti tiedän mistä se johtuu ja tiiän että oon ollut laiska treenaamaan ja sitä innokkaampi syömään mutta.. jotenki en silti uskonut että kiloja tulisi noin paljon "yhtäkkiä". Hyvä juttu tässä kuitenkin on se, ettei ne kilot kumminkaan näy kauheesti mun vartalossa. Mitä nyt reidet vähän kasvaneet, käsivarsien kiinteys vähentynyt ja pientä pömppömahaakin välillä.
        Lisäksi tässä mun "uudessa epäterveellisessä ruokavaliossa" sivuvaikutuksina on vielä mahan pömpöttäminen/turvotus, heikko olo aamuisin sekä satunnaiset mahakivut ja huonovointisuus. Mitä siis saan tästä herkkujen syönnistä? Onko se todella sen arvoista syödä joka päivä niin kuin tekee mieli ja kärsiä seuraukset.. ei ole mun mielestä ainakaan kun ajattelee asiaa. On vaan niin hemmetin vaikea syödä terveellisesti kun poikaystävällä ei ole minkäänlaiasta käsitystä terveellisestä ruokavaliosta. Tai ainakaan sillä ei ole intoa jättää mitään herkkuja pois.. Arvatkaa onko vaikeaa syödä jotain salaattia ja ruisleipää kun toinen herkuttelee naaman eessä jäätelöllä, suklaalla, pizzalla, hamppareilla ja vaikka millä! Huoh.. on vaan otettava itteään niskasta kiinni ja tehdä lupauksia mitkä pitää. Parasta olisi varmaan aloittaa puhumalla poikaystävälle siitä, kuinka paljon oikeasti arvostan terveellisyyttä ja haluaisin jättää turhia epäterveellisyyksiä pois. Mä tiedän ettei se todennäköisesti ymmärrä ainakaan täysin, mutta ei sen tarvitsekaan. Pääasia on mitä mä itse haluan ja pysyn motivoituneena kauemminkin kun viikon. Aloitetaan nyt ainakin sillä, etten tänään sorru mihinkään herkkuihin. Harmi kun kouluakin on niin myöhään ettei meinaa löytyä aikaa tai jaksamista treenaamiselle. Mutta pyrin nyt aluksi ainakin siihen kahteen-kolmeen kertaan viikossa.
        Herkkuja pitäisi syödä harvemmin jo senkin takia, että ne maistuvat sitten paremmilta. Viikonloppuna voi hyvällä omalla tunnolla nautiskella jos arkipäivät on syönyt terveellisesti. Tähän mä pyrin! :)


perjantai 16. marraskuuta 2012

Kiloklubi

Käytän itse satunnaisesti sivustoja Kiloklubi.fi sekä Heiaheia.com. Ajattelin tässä esitellä vähän tuta kiloklubia, että miten se toimii ja onko siitä hyötyä yms.

Netti on täynnä kaikenlaisia laihdutussivustoja ja kalorilaskureita, mutta itse olen tykästynyt tähän kiloklubiin. En ole mikään ahkera kaloreiden laskija mutta tykkään seurata kuitenkin syömisiäni. Ruokien merkkaaminen kiloklubiin antaa tietoa syönkö tarpeeksi vihanneksia, saanko päivittiäin ruoasta tarpeeksi kuituja ja rasvoja, paljonko kaloreita minun tulisi saada päivässä ja missä suhteessa saan rasvoja, proteiinia ja hiilihydraatteja. Mielestäni kiloklubi ei ole paras/tarkin mahdollinen kalorilaskuri, mutta se riittää mulle ihan hyvin. Kiloklubi on siis myös ilmainen.


Kiloklubissa on erikseen ruoka -ja liikuntaosiot. Lisäksi "edistyminen"-sivulle voi merkata painoaan ja katsoa edistymistä. Foorumikin kiloklubista löytyy.

Ruoka:

Ruokaoisossa on viikkokalenteri, johon merkataan päivittäin ruuat aamiaisesta iltapalaan. Jokaisen aterian kohdalla lukee, kuinka monta prosenttia sen tulisi olla koko päivän kalorimäärästä. Ruoka-aineita ja reseptejä voi hakea oikealla puolella olevassa hakukohdassa. Omiakin reseptejä voi tehdä, jos listasta ei löydy etsimäänsä.
Vasemmalla ylhäällä on päivän energialaskelmat. Sivusto suosittelee tietyn määrän kaloreita päivässä sen mukaan, miten on omiin tietoihin merkannut tavoitteitaan, kuntoaan, painoaan yms. Suosituksena on myös tietty määrä energiavajetta, jos on määritellyt itsensä laihdutusliikkujaksi. Jos haluaa pysyä mitoissaan, mutta vain esim. kiinteyttää, energiavaje on 0. Mun mielestä noi suositellut kalorimäärät menee jotenkin ihan pieleen, koska itseni olen määrittänyt laihdutusliikkujaksi ja silti saisin syödä muka 1745 kaloria päivässä..? En siis katso noita suosituksia paljon.. Olen pyrkinyt siihen n. 1500 kaloriin (tai alle) päivässä, koska olen huomannut ettei muuten ainakaan mitään lähde pois.
        Neljä palloa kertovat ruoan laadusta, eli paljonko pitäisi päivittäin saada kasviksia, energiaa ja kuituja. Lisäksi on "herkut"pallo, joka kertoo jos syö liikaa epäterveellisiä ruokia. Pallo on punainen, jos määrä on liian vähän, oranssi jos se on ok, ja vihreä jos määrä on hyvä. Palloja klikkaamalla saa näkyviin laatikon, jossa selitetään tarkemmin määristä ja suosituksista.
Lisäksi pallojen alapuolella on H2O-kohta, jonne voi merkata juomansa vedet. Itse en ole näitä jaksanut merkkailla.
Oikealla ylhäällä olevaan palloon tulee näkyviin päivänä saatujen hiilihydraattien, rasvan, proteiinin sekä alkoholin suhteet.








Liikunta:


Liikunnatkin etsitään hakusanalla ja merkataan viikkokalenteriin. Tässä ei mun mielestä ole tarpeeksi vaihtoehtoja. Tai siis niitä eri liikunnanmuotoja on tuolla listoissa aika rajoitetusti. Mutta kyllä tähänkin saa sunnilleen oikeat määrät ym. Itselläni ei tää liikuntaosio ole ollut niin kovassa käytössä kun toi ruoka, koska tykkään enemmän merkata liikkumisia toiseen sivustoon (heiaheia). Tässä näkee kuinka paljon kaloreita kuluu missäkin urheilulajissa sekä sivuston antamat suositukset vasemmassa ylänurkassa. Liikunnan laatu -kohdan neliöt kertovat milloin on tarpeeksi hyvä kulutus, määrä, teho sekä vaihtelu. Neliöitä klikkaamalla saa taas lisätietoja näkyviin.
Oikealla ylhäällä on pallo, josta näkee aerobisen -, lihaskunto -sekä liikkuvuusharjoittelun suhteet.

Edistyminen:


Tänne voi merkata omaa painoaan ja vyötärönympärystä sekä seurata edistymistä käyrällä, jossa näkyy myös määritelty tavoitepaino. Kaavion alla näkyy joka päivälle oma energiansaannin pylväs. Sivusto antaa lisäksi ajan, millä on mahdollista saavuttaa tavoitepaino. Oikealla ylhäällä näkyy oman painon sijoittuminen asteikolle alipainosta ylipainoon.

Itse tykkään Kiloklubista ja tunnen että se on auttanut mua syömään terveellisemmin ja oikeita määriä. Joskus laitan jopa seuraavalle päivälle ruoat valmiiksi niin, että kaikki Ruoan laatu -pallukat tulevat vihreiksi, ja pyrin syömään sen mukaisesti. On hauska kokeilla miten oikeasti pitäisi syödä jotta saisi kaikki tarpeelliset ravintoaineet. En pystyisi suoraan sanottuna noudattamaan tiukkaa ruokavaliota, sillä tykkään liikaa herkuttelusta enkä ota ruoka-asioitakaan liian vakavasti. Kiloklubia käytän vain satunnaisesti esimerkiksi silloin, kun on kova halu ja motivaatio terveelliseen elämään tai laihtumiseen/kiinteyttämiseen/lihasten kasvattamiseen. Suosittelen tätä kaikille, jotka ei ota ruokavaliota tai muuta liian vakavasti, mutta haluaa kuitenkin tarkkailla kalorimääriä ja suosituksia terveellisemmän elämäntyylin saavuttamiseksi. Kannattaa kokeilla!

torstai 15. marraskuuta 2012

No justiinsa nii

Tällä viikolla otin tavoitteekseni, etten syö mitään herkkuja/epäterveellistä kun vasta perjantaina, eli viikonloppuna. Siitä on aina hyvä aloittaa, ainakin nyt kun on tullut syötyä kyllä aivan mitä sattuu ja milloin sattuu. Tähän asti on mennyt tosi hyvin ja olen ylpeä itestäni kun olen saanut pidettyä herkkuhimon kurissa. Huomattavan suuri saavutus mulle kun on suklaata ja suklaakeksejä ja vaikka mitä tuolla keittiön kaapissa... Tänään kun poikaystäväni tuli töistä (ja oli samalla kaupassa käynyt) harmittelin kun hän oli ostanut jäätelöä. Ajattelin kuitenkin että sen vois syödä vaikka huomenna! Mutta mitäs muuta kauppakassista löytyikään: metripizza. Voi hemmetti. :D Eikä siinä vielä kaikki; yllätykseksi se oli ostanut vielä viiden konvehtirasian paketin ja 8-packin kaljaa.. Hmm joooo siinä meni mun "terveysviikko" taas. No kestimpähän ainakin kolme päivää ilman herkkuja.. Jos yrittäisi sunnuntaina olla mässäämättä ni se voisi ehkä korvata. Nyt juon tässä kaljaa huonolla omalla tunnolla ja pizza on uunissa. Huono omatunto ei mulla onneksi tarkoita kuitenkaan ettenkö osaisi nauttia syömisistä. :) Ens viikolla sitten vähän paremmalla saldolla jookos?
        Tänään sain onneksi treenattua kunnolla. :) Vedin ensin 20-minuutin Ab Jam -videon, jossa siis pelkästään vatsoja ja kylkiä. Sitten vielä noin 20 minuuttia lihaskuntoa, pääosin käsiä, sekä 10 minuutin venyttely. Tuli ainakin hyvä fiilis!


Aloitushöpinöitä

Päätin aloittaa tämmöisen liikunta-aiheisen blogin, jonne kirjoittelen omia liikuntakokemuksia, terveelliseen ruokaan liittyviä juttuja ja kaikkea mahdollista millä on jotain tekemistä parempaan kuntoon pääsemisen kanssa. Oma kuntoiluhistoriani on melko ailahtelevainen eikä motivaatio meinaa pysyä kauaa. Toivon, että tämän blogin avulla saisin lisää puhtia treenaamiseen ja parempaan ruokavalioon.
        Katsotaan nyt millaista tavaraa tänne tulee, ainakin jonkinlaista treeniohjelmaa, ruokahöpinöitä, unelmakropasta jauhamista ja myös edistymisestäni kuvia tai mittoja. Tällä hetkellä treenaan ainoastaan kotona, sillä salikorttiin tms ei ole varaa, mutta sen hankin kyllä varmasti viimeistään keväällä. Tässä syksyllä on tullut pari kiloa ylimääräistä motivaation puutteen vuoksi. Olen normaalipainoinen, mutta tahtoisin pari kiloa pois ja lihaksia enemmän näkyviin sekä kiinteytystä. En siis ole mikään laihduttaja, pyrin vain kiinteämpään kroppaan ja parempaan ruokavalioon eli kaikinpuolin terveelliseen ja aktiiviseen elämäntyyliin. Tämän kautta kasvatan myös itsetuntoani, sillä tavoitteeseen pääseminen antaa minulle syytä olla ylpeä itsestäni ja voin olla tyytyväinen ulkonäkööni sekä sitä kautta koko itseeni. :)